Maatalouden koneellistuminen päätti yhden ajanjakson Suomen maataloudessa. Alkuun maatalouden koneet tarkoittivat puhdasta lihasvoiman tehostamista – joko ihmisen tai hevosen. Näitä olivat mm. käsikäyttöinen viskuri, joka 1900-luvun alussa oli Suomen yleisin maatalouskone sekä hevosvetoinen puimakone, ns. hevoskierto.

1900-luvun alkuvuosikymmeninä höyrykoneesta tuli maatalouden tärkein voimanlähde. Myöhemmin käyttöön tulivat poltto- ja sähkömoottorit. Moottoreita valmistettiin Porissa Rosenlewin tehtailla ja nämä koneet tunnettiin ympäri Suomea ”porilaisina”.

Maatalouden koneet olivat tavallisen viljelijän saavuttamattomissa: niihin ei ollut varaa eikä niitä oikeastaan tarvittu, sillä vuosisatojen ajan maanviljelys oli hoidettu tietyllä tavalla ja menetelmät olivat siirtyneet isältä pojalle. Maatalousseurat, maamiesseurat ja muut vastaavat yhdistykset tekivät paljon neuvontatyötä ennen kuin uudet menetelmät hyväksyttiin. Senkin jälkeen esteenä oli hinta. Paikalliset maamiesseurat hankkivat tällöin koneita yhteiskäyttöön ja suurtilat lainasivat koneita naapureilleen ja alustalaisilleen. Perinteistä maataloutta on aina pidetty yhteistyön aikana, mutta myös maatalouden koneellistuminen vaati yhteistyötä.

Maatalouden koneellistumista esitellään useassa museossa ympäri Satakuntaa. Tähän on kerätty esimerkeiksi sellaisia, joissa on laajat kokoelmat ja konehallit. Lisäksi löytyy museo maatalouskoneiden valmistajasta.