Aikamatka Satakunnassa

Kunnat / Kankaanpää

Kankaanpää1.2.

Kankaanpään kaupunginmuseo sijaitsee pienen matkan päässä kaupunkikeskustasta lähellä Niinisalon varuskuntaa. Kankaanpää on profiloitunut taidekaupunkina. Sen näkyvimpiä merkkejä ovat yli sadan pysyvästi kaupunkimiljööseen sijoitetun taideteoksen edelleen täydentyvä kokonaisuus, Taidekehä, sekä Kankaanpään Taidekoulu omine taidegallerioineen. Kaupungin keskustan tiiliarkkitehtuuri on nähtävyys sinänsä.

Satakunnassa Kyrönkankaantienä tunnettu vanha tie, yksi Suomen keskiaikaisista pääteistä, kulkee Kankaanpään kautta. Myös Hämeenkankaantienä ja Pohjankankaantienä tunnettu väylä oli kesäaikaan ainoa kuljettavissa ollut reitti Satakunnasta ja Hämeestä Pohjanmaalle. Kyrönkankaantien varrella on Kankaanpään Kuninkaanlähde, jonka kerrotaan saaneen nimensä kuningas Adolf Fredrikin pysähdyttyä lähteelle vuonna 1752.

Honkajoki on liittynyt Kankaanpään kaupunkiin vuoden 2021 alussa. Honkajoen kulttuurihistorialliset kohteet löydät täältä.

Kohteet

  1. Kankaanpään kaupunginmuseo

  2. Muut kohteet

  3. Kankaanpään taidekehä