Aikamatka Satakunnassa

Kunnat / Karvia

Karvia1.2.

Kunnan kulttuurihistoriallisia museokohteita ovat Karvian keskustassa sijaitsevat kotiseutumuseo sekä ulkomuseoalue. Kunnan keskustassa sijaitsee myös vuonna 1913 käyttöönsä vihitty Nuorisoseurantalo Sampola, jonka 1930-luvulla rakennettu piharakennus pitää sisällään mm. vielä 1960-luvulla käytössä olleen putkan. Putkassa on kaksi selliä ja etuhuone, ikkunoissa kalterit ja ovissa lukittavat palkkiraudat.

Karvianjärven rannalla sijaitseva Karviankylä on valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö. Se edustaa pitäjän vanhinta kyläasutusta. Toinen valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö on Satakunnassa Kyrönkankaantienä tunnettu vanha tie, yksi Suomen keskiaikaisista pääteistä, joka kulkee Karvian kautta. Myös Hämeenkankaantienä ja Pohjankankaantienä tunnettu väylä oli kesäaikaan ainoa kuljettavissa ollut reitti Satakunnasta ja Hämeestä Pohjanmaalle. Karvialla Kyrönkankaantie kulkee Pohjankankaan harjulla osittain Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston alueella. Vanhaan tiehen liittyvät sekä Kyrön Skanssin puolustusvarustuksen muinaisjäännös joen rannalla että Kantin talon kestikievari. Nykyään Kyrönkankaantien varressa on kaksi aittaa 1700-luvulta. Lisätietoa Karvian matkailukohteista ja –palveluista löydät täältä.

Kohteet

  1. Karvian kotiseutumuseo ja ulkomuseoalue

  2. Muut kohteet

  3. Kyrön skanssi