Kokemäenjokilaakso on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Sen luontoympäristö on monipuolinen ja erityisesti sen suistoalue on yksi Euroopan merkittävimmistä vesilintujen levähdyspaikoista. Monipuolisesti tietoa Kokemäenjoesta ja sen ympäristöstä löytyy täältä.

Kokemäenjoen lisäksi Satakunnassa on runsaasti muitakin, pienempiä jokia, jotka ovat olleet elämän lähde vuosisatojen ajan. Jokivarsien asukkaille ne ovat olleet toimeentulon ja vaurauden lähde sekä sosiaalisen elämän väylä. Joki rytmitti ihmisten elämää ja elinkeinoja. Vaelluskalat, lohi ja siika, nousivat aina tiettyyn vuodenaikaan kutupaikoille. Koskien omistajille tämä merkitsi vaurautta, olivathan lohi ja siika arvokasta kauppatavaraa. Erityisesti Nakkilan-Harjavallan -koskipaikoille nousi kala- ja nahkiaistokeita aina keskiajalta lähtien. Toekalastuksesta kertovaa välineistöä sekä tokeiden pienoismalleja on esillä mm. Satakunnan Museossa, Nakkilan kotiseutumuseossa sekä Kokemäen maatalousmuseossa.

Kokemäenjoen koskia valjastettiin myös myllyjen tarpeisiin. Suurin osa vesimyllyistä rakennettiin pieniin puroihin, koska varsinkaan jokien alajuoksulle ei haluttu myllypatoja rakentaa – ne kun häiritsivät kalastusta. Yleensä hyvään koskipaikkaan rakennettiin kuitenkin joko kylän tai suuremmankin yhteisön yhteinen lahkomylly tai lahkonmylly, kuten murteellinen nimitys kuuluu. Satakunnassa niitä on ollut erityisen paljon. Vielä vuonna 1875 tämä oli ainoa maakunta, jossa osuusmyllyjä oli enemmän kuin yksityisiä.

Vesimyllyjä ja niiden jäänteitä on edelleen runsaasti nähtävillä, esimerkiksi Äijän mylly Ulvilan Kullaalla, Korvenkylän alinen mylly Säkylässä sekä rivimylly Euran Paneliassa.

Sahateollisuuden alkaminen 1800-luvulla vähensi kalastuksen merkitystä. Samaan aikaan koskien perkaukset johtivat veden alenemiseen ja monet myllyt lakkasivat pyörimästä. Koskiin liittyvät vanhat elinkeinot, niin koskikalastus, vesimyllyt kuin sahat, saivat lopullisesti väistyä voimalaitosten tieltä 1900-luvun kuluessa. Kosket olivat pitkään ainoa teollisen voiman lähde. Kokemäenjoen suuret kosket padottiin kun Lammaistenkosken voimalaitos valmistui vuonna 1939 ja Kolsinkosken voimala vuonna 1945.

Voimalat muuttivat myös maisemaa: padot ovat nostaneet joen pintaa useilla metreillä ja virta patojen yläpuolelta näyttää hävinneen kokonaan. Patoaltaiden alle on jäänyt lukuisia saaria ja satoja hehtaareita viljelymaata.