Aikamatka Satakunnassa

Kohteet / Siikaisten kotiseutumuseo

Kuistikoulu kotiseutumuseona

Kotiseutumuseoalue sijaitsee Siikaisten puukirkon ja hautausmaan vieressä. Perinteiden vaaliminen on Siikaisten kotiseutu- ja museoyhdistykselle kunnia-asia ja museoalueen rakennuksista pidetäänkin hyvää huolta. Museon päärakennuksena toimii kirkonkylän entinen kansakoulu. Sen ympärillä on iso, puutarhamainen tontti, joka kansakouluaikana oli opetuskäytössä. Koulupuutarhaa ei enää ole, mutta sieltä peräisin olevia kasveja löytyy siikaislaisten puutarhoista. Kotiseutumuseoalueen tehtävänä on tutustuttaa jälkipolvia siikaislaiseen historiaan ja perinteeseen esinenäyttelyiden ja kesän tapahtumien, kuten suosittujen puistokonserttien, avulla.

Päärakennuksen näyttely on monipuolinen kokonaisuus siikaislaista historiaa

Kuistikoulusta löytyy mm. vanha kansakoululuokka, siikaislaisen vihkiparin hääasut sekä maa- ja kotitalousesineistöä, taidokkaasti tehtyjä puuhuonekaluja ja -esineitä sekä sota-ajan esineistöä lottapukuineen ja mantteleineen. Museoalueella on myös talkoovoimin rakennettu näyttelykorsu.

Entisessä viljamakasiinissa esitellään maatalon töissä tarvittuja työkaluja

Kuistikoulun lisäksi museoon kuuluu vanha viljamakasiini, jossa esitellään siikaislaista maatalousesineistöä, mm. harvinaislaatuisemmat perunasahrat. Vanhaan aittaan on sisustettu morsiusaitta asiaankuuluvine tekstiileineen. Museossa on myös kirkkovene muistuttamassa ajoista, jolloin kirkonmenoihin tultiin järven yli ja rantauduttiin kansakoulun rantaan. Järveä ei enää ole, mutta sen muoto on vielä erotettavissa maastossa.