Aikamatka Satakunnassa

Kohteet / Merikarvian kotiseutumuseo

hatutkauppalehtineulekonetorvi

Kunnan keskustassa sijaitseva kotiseutumuseo kertoo Merikarvian metsän ja veden voimalla tapahtuneesta elinkeinojen kehityksestä

Merikarvian lukuisat joet ja kosket sekä riittoisat metsävarat takasivat ensin vesisahoille ja myöhemmin myös höyrysahoille energiaa ja raaka-ainetta. Paikkakunnan sahateollisuuden vilkkain kausi oli 1920-luvun alusta parisenkymmentä vuotta eteenpäin, kunnes sota-aika muutti tilanteen. Tuona vilkkaimpana aikana Merikarvian kirkonkylän kuusi samanaikaisesti toiminutta sahaa toivat alueelle työväestöä muista kylistä ja naapuripitäjistäkin. Lisääntynyt väkimäärä toi alueelle palveluita, kauppoja ja kahviloita.

Sekatavarakauppa, sahatyöläisen huone ja ”Tommi-täti”

Kotiseutumuseossa nämä teemat on nostettu esille sekatavarakaupan ja 1930-40 –lukulaisen sahatyöläisen huoneen interiöörinäyttelyissä. Tekstitaulujen ja esineistön avulla kunnan elinkeinokehitykseen ja kehityksen mukanaan tuomiin ammatteihin pääsee tutustumaan syvemmin. Paikkakunnan merkittävimpiä ja aikaansaavimpia merikarvialaisia ollut kansakoulunopettaja Ines Tommila (os. Dunderberg, s.1875 k. 1959) vaikutti aktiiviaikanaan vuodesta 1917 aina 1940-luvulle saakka paikkakunnan elämään. Hänen mielenkiintoiselle henkilöhistorialleen ja esineistölleen on museossa omistettu oma osastonsa.