Aikamatka Satakunnassa

Kohteet / Rauman merimuseo

Tummaa mahonkia, kiiltävää messinkiä, koristeellisia keulakuvia, elämyksellisiä opastuksia – Rauman merimuseo kertoo merenkulun historiaa

Rauman merimuseo esittelee merenkulun historiaa merenkulkijan lisäksi myös kotona odottavan perheen näkökulmasta. Merimiehen elämää valotetaan mm. lukuisten esineiden, kirjeiden, laivojen pienoismallien ja valokuvien avulla. Elämyksien tarjoaminen museoon tutustujalle on tärkeää ja siihen myös panostetaan: Opaskompassin, kannettavan kosketusnäytöllä varustetun multimedialaitteen avulla saa lisätietoa näytteillä olevista esineistä ja voi katsella arkistofilmejä tai vaikkapa kuunnella vanhan merimiehen muistelmaäänitteitä. Syvempää tietoa laajoista merihistoriallisista aihekokonaisuuksista saa näyttelyn kiinteiden tietomajakoiden avulla. Tietomajakoissa voi myös selata Rauman alusrekisterin tietoja sekä Rauman merikoulun oppilasmatrikkelia.

Merimuseossa lapset oppivat leikkien

Merimuseo on panostanut myös lasten viihtyvyyteen. Museon toisen kerroksen Jenny-navigointisimulaattorilla voi ohjata laivaa New Yorkin, Gibraltarin tai vaikkapa Japanin vesillä. Saa koskea! -pisteissa animoitu purjelaivalaivan miehistö opastaa lapsia merimiehen töihin, kuten purjeenompeluun tai signaalilippujen nostoon. Museossa järjestetään myös seikkailukierroksia vähintään 8 lapsen ryhmille. Seikkailukierroksilla reissataan raumalaisen valtameripurjealuksen miehistönä Kap Hornin ympäri, seikkaillaan hylkyjen maailmassa ja tervehditään sukeltaja Wikholmia.

Merimuseo on Rauman Merihistoriallinen Seura ry:n kotipaikka

Rauman merimuseo avattiin vuonna 2004 Rauman vanhan merikoulun vuonna 1900 valmistuneeseen rakennukseen. Ajatus merenkulun ja merenkulkijoiden omasta museosta eli Raumalla kuitenkin jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien, olihan merenkululla iso merkitys kaupungin historiassa ja sen kehityksessä. Ajatuksen liikkeellepanevana voimana oli Rauman Merimuseoyhdistys ry, nykyinen Rauman Merihistoriallinen Seura ry, joka edelleen kokoontuu viikoittain merimuseon kellarikerroksessa.