Aikamatka Satakunnassa

Kohteet / Apteekkimuseo

Apteekkimuseo

Apteekkimuseo sijaitsee maatalousmuseon pohjoispäädyssä, jonne se siirrettiin Eurajoen kristilliseltä opistolta keväällä 2023. Sen viereiseen Munakarin huoneeseen on oma sisäänkäynti ja lähelle pääsee myös autolla tarvittaessa, mutta halutessaan vierailija voi kävellä myös maatalousmuseohallin läpi. Apteekkimuseo perustettiin vuonna 2009, kun Eurajoella pitkään apteekkarina toiminut Raija Hakola lahjoitti keräämänsä esineistön Eurajoen kotiseutuyhdistykselle. Apteekkimuseo kuvastaa pääasiassa 1940-1950-lukujen apteekkia, vaikka suuri osa esineistä onkin sitä vanhempia tai uudempia. Alun perin apteekkimuseo sijaitsi kunnan keskustaajamassa vuonna 1949 rakennetussa Voltti-talossa. Talo on ollut Eurajoen kunnanlääkärin vastaanottotilana ja asuntona, jonka jälkeen siinä toimi kunnan terveyskeskus. Vuonna 2014 apteekkimuseo siirtyi EKO:n tiloihin, josta se siirtyi helmikuussa 2023 Irjanteelle muiden museoiden yhteyteen.

Apteekkimuseo esittelee apteekin offisiinin, jollaiseksi nimitettiin asiakaspalvelutilaa 1850–1950 -luvun apteekeissa. Offisiinin seiniä kiertävät jalopuiset, korkeat hyllyköt, jotka on täytetty lääkeaineiden nimiä kantavilla lasipurkeilla ja -pulloilla. Lääkeastioiden tuli taata lääkkeiden hyvä säilyvyys. Merkitystä oli myös astioiden järjestyksellä – lääkeaineet tuli säilyttää viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Myös estetiikalla ja vakuuttavuudella oli painoarvonsa: pullo- ja purkkirivistöjen järjestyksen ja symmetrisyyden tuli vakuuttaa asiakas apteekin asiantuntijuudesta ja arvovallasta. Asiantuntijuuden ilmapiiriä luovat myös apteekin työvälineet, kuten mm. erityyppiset vaa’at, punnukset, höyryhaude ja pillerilauta tarvikkeineen.

Apteekkimuseon kotisivut

Ennen Apteekkimuseokäyntiä aiheeseen voi perehtyä lisää täällä.